-
“Työnohjaus antoi työkaluja ja ymmärrystä toimimiseen uudessa kulttuurissa. Keskustelujen aikana oli mahdollista purkaa tunnekuormaa, mutta myös pohtia omaa toimimista. Tämä prosessi pelasti monelta itkulta – ja toisaalta tässä sai myös itkunsa itkeä”
– Nainen, ulkomaankomennuksella
-
”Lasten hyvinvointi on tärkeä osa onnistunutta ulkomaan työkommennusta, ja koko perheen toimintakyvyn kannalta on tärkeää huomioida erityisesti myös heidät ulkomaantyön eri vaiheissa. Ulkomaankomennuksella olemme perheenä kohdanneet mm. vieraan kulttuurin ja muuttuneen turvallisuustilanteen johdosta monenlaisia yllättäviä, uhkaavia ja haastavia tilanteita, joihin emme ole voineet etukäteen varautua. Nämä tilanteet ovat mutkistaneet perhedynamiikkaa ja vaikuttaneet perheenjäsenten hyvinvointiin negatiivisesti. Olemme kuitenkin päässeet eteenpäin yksilö ja perhekohtaisen tukikeskustelupaketin kautta, jossa olemme päässeet purkamaan kohtaamiamme vaikeita tilanteita siten siirtyneet eteenpäin kohti normaalia perhearkea.”
– Nainen ja mies ulkomaankomennuksella
-
”Odotukseni olivat, että saisin konkreettisia työvälineitä kentälle, jotta osaisin paremmin kohdata toisia ja samalla kuunnella myös mitä itse tarvitsen, jotta voisin suorittaa tehtäväni siellä hyvin. Koin, että nämä odotukset toteutuivat. Pidin myös joustavasta tavasta, jolla kurssi toteutettiin ja ryhmää kuunneltiin. Mielestäni tämä vapautti ryhmän ilmapiiriä ja mahdollisti aidon keskustelun monista asioista.”
– Ulkomailla työskentelyn lähtövalmennukseen osallistunut